Työnhakuun 

Työ on suuri osa elämää. Mukava työilmapiiri, sopivat tehtävät ja kivat työkaverit ovat palkan lisäksi hyviä syitä käydä töissä. Monet aloittavat työskentelyn jo opiskeluaikana. Se onkin hyödyllistä, sillä työstä saa arvokasta oppia ja kokemusta työelämästä. On syytä kuitenkin muistaa, että opiskelu on opiskelijan tärkein työ.

 

Opiskelujen päätyttyä voi olla jo kova hinku päästä oman alan töihin. Kannattaa kuitenkin olla valmis ottamaan vastaan myös muunlaisia töitä. 

 

Myös oman yrityksen perustaminen on yksi vaihtoehto. Vai lähtisitkö sittenkin töihin ulkomaille? Vaihtoehtoja on monia, löydät lisää vinkkejä näiltä sivuilta.


Kaiken oleellisen löydät tästä nuorille tehdystä työnhakuoppaasta.
Kuinka somea voi hyödyntää työnhaussa


Mistä löydän työpaikkoja?

Työpaikkoja voi löytää esimerkiksi internetistä työnhakupalveluista tai lukemalla sanomalehtien työpaikkailmoituksia. Kannattaa seurata myös Twitteriä ja muuta sosiaalista mediaa ja etsiä aiheeseen liittyviä linkkejä hashtageillä. Monet yritykset ja työpaikanvälitysfirmat ilmoittelevat etenkin kesätöistä somessa. Mahdollisia muita työnantajia voi myös kartoittaa vaikkapa lukemalla paikallislehtiä tai kyselemällä kavereilta ja sukulaisilta, missä he ovat töissä ja mitä siellä tehdään.


Työvoimatoimiston sivuilta näet kaikki sinne ilmoitetut avoimet työpaikat. Läheskään kaikkia työpaikkoja ei kuitenkaan ilmoiteta työvoimatoimistoon, siksi oma aktiivisuus kannattaa.

 

Muita työvälityspalveluita netissä: 

Työpaikat.com

Oikotie

Duunitori

Monster.fi

Kuntarekry kunta-alan työpaikat

 

Muita työpaikkoja
Kesatyo.fi
Kesätyöpaikat.fi
Mytech

Aarresaari - akateemiset rekrytointipalvelut


Myös ”vuokratyöfirma” voi olla portti työelämään. Tällöin työnantajasi ja palkanmaksajasi on välitysfirma, eikä varsinaisesti se yritys, johon menet töihin. Työsuhteet voivat olla lyhyitä ja epäsäännöllisiä, mutta niiden myötä voi saada vakinaisempaakin työtä. Usein nämä firmat etsivät työntekijöitä työvoimatoimiston sivuilla, mutta voit myös täyttää hakemuskaavakkeen ja selata avoimia työpaikkoja firmojen omilla nettisivuilla.

StaffPoint

Nordic Job Centre

PersonalHuset

 

Monia näitä palveluita voit seurata myös somessa. Twitterissä ilmoitellaan paljon työpaikkoja. Kannattaa seurata esim. @KunKouluLoppuu @duunikanava ja etsiä esim #tyopaikat #avoimettyopaikat #duunit #rekry jne...


 

Kuinka työpaikkaa haetaan?

Työpaikkaa voi tiedustella soittamalla yrityksiin, käymällä itse paikan päällä esittäytymässä tai lähettämällä työhakemuksen joko postissa tai sähköpostissa. Monilla isommilla firmoilla on myös nettisivuillaan omia hakukaavakkeita. Voit olla myös yhteydessä vuokratyöfirmoihin, jotka välittävät työntekijöitä eri työnantajille.

 

CV eli ansioluettelo on hyvä olla hakemuksen mukana, haitpa työtä millä tavalla tahansa.

 

Jos mielessäsi on jokin tietty yritys, johon haluaisit töihin, mutta heillä ei juuri sillä hetkellä ole paikkoja avoinna, voit lähettää avoimen hakemuksen. Avoimessa hakemuksessa esitellään oma osaaminen ja vahvuudet samalla lailla kuin tavallisessa työhakemuksessakin. Pyydä avoimen hakemuksen lopussa, että yhteystietosi pidetään tallessa ja sinut otetaan huomioon, kun tarvetta uusille työntekijöille ilmaantuu.


Työpaikka voi löytyä myös suhteiden kautta. Puhutaan verkostoitumisesta, millä tarkoitetaan sitä, että tutustutaan mahdollisimman moniin saman alan työntekijöihin ja työnantajiin. Kannattaakin aina tilaisuuden tullen lähteä mukaan projekteihin ja tapahtumiin, joissa voi tutustua ihmisiin. Netissä on sähköinen verkostoitumispalvelu LinkedIn, jossa voi luoda oman profiilin ja verkostoitua sähköisesti. Muutkin some-palvelut ovat hyviä tapoja tehdä uusia kontakteja.

 

Työtä hakiessa kannattaa miettiä omia tavoitteita, osaamistaan ja suunnitelmia tulevaisuudelle. Vain harvoin ensimmäinen hakemus tuottaa tulosta, joten ei kannata lannistua. Hakemuksia saattaa joutua lähettelemään runsaastikin, ennen kuin sopiva työ kohtaa hakijan. Hakemalla työtä pääset esittäytymään työnantajille, mikä voi myöhemmin poikia jotain.


 

Apua!

Jos työn saaminen vaikuttaa haastavalta, voi työuraa aloitella myös harrastustoiminnan kautta ja vapaaehtoistyöllä. Kaikenlainen aktiivisuus edesauttaa työnsaantia jatkossa, oli se sitten vaikka bänditoimintaa, nettisivujen tekoa kavereille, koulunäytelmien lavastamista, lastenhoitoa tai mitä tahansa. Aktiivisuus ja kärsivällisyys palkitaan.

 

Suomessa tietyillä alueilla ja aloilla on nuorisotyöttömyyttä, mutta tähän yritetään saada helpotusta muun muassa nuorisotakuulla.

 

Työvoimatoimisto auttaa nuoria työnhaun kaikissa vaiheissa. Myös nuorisotyöntekijöiltä saa tukea ja apua kaikkiin tilanteisiin. Jelppiverkko Alavieska, Haapavesi, Kalajoki, Merijärvi, Oulainen, Sievi ja Ylivieska

Jokilaaksojen nuorten tuki Ry Pyhäjärvi, Reisjärvi, Haapajärvi, Kärsämäki

Nuopal Nivala

 

Älä jää yksin vaikeissakaan tilanteissa! Voit myös kirjoitella tänne Settinetin keskustelupalstalle, niin mietitään yhdessä kuinka asiat etenisivät.


 


Uutiset & Tiedotteet

RSS-Uutiset

Settinetti somessa