Netti on rajaton tietopankki 

Netin idea perustuu siihen, että kuka tahansa voi ladata sinne tietoa. Maailmassa on monenlaisia ihmisiä, joilla on erilaisia näkökulmia ja mielipiteitä, jotka saattavat vaikuttaa siihen, millaista tietoa he jakavat. Jotkut hauavat mainostaa jotain myymäänsä tuotetta tai palvelua. Joillain voi olla poliittisia tavoitteita. Jotkut havittelevat itselleen henkilökohtaista huomiota. Kuviakin saatetaan käyttää väärin, joku juttuun liitetty kuva voi olla todellisuudessa jostain aivan toisesta tilanteesta.  
 
Usein käytetään sanaa lähdekritiikki, jolla tarkoitetaan sitä, että mietitään esimerkiksi seuraavia asioita:
- mikä on tiedon levittäjän tausta ja motiivi
- onko tiedon levittäjä alan asiantuntija
- perustuuko tieto mielipiteisiin vai tutkittuun tietoon
- löytyykö muista lähteistä poikkeavaa tietoa
- kuva-analyysi: mitä kuvilla halutaan kertoa
 
Älä luota sivustoon, jolla ei selkeästi kerrota, kuka sitä ylläpitää.  Luotettavilla sivuilla kerrotaan lähdeaineisto, jotta lukija voi tutustua alkuperäislähteeseen. Aina netistä tietoa etsiessä tulisikin hakeutua tiedon alkuperäisen lähteen luo. 
 
Hashtagien (#) avulla voi hakea johonkin aiheeseen liittyviä artikkeleita ja kommentteja sosiaalisessa mediassa. Jos kirjoitat vaikkapa Twitterin hakuun #luonto, löydät twiittejä, joissa on tuo sama hashtag.
 
Google on kätevä hakukone, josta voi eri hakusanoilla etsiä tietoa jostain aiheesta. Googlen ensimmäinen hakutulos ei välttämättä ole paras, se voi olla maksettu mainos. Täältä löydät ohjeita googlettamiseen.
 
Eri sivustoilla on myös hakutoimintoja tiedonhakuun. Suhtaudu kriittisesti Wikipedia-tyyppisiin tietolähteisiin, joihin kuka tahansa voi tuottaa sisältöä. Jaettu tieto voi olla myös vanhentunutta, koita löytää jostain päivämäärämerkintä viimeisestä päivityksestä. Tilanteet muuttuvat, jotkut sivut jäävät ylläpitoa vaille eikä muutoksia aina päivitetä kaikille sivustoille. 
 
Kirjasto on hyvä paikka tiedonhakuun. Siellä saat käytännön apua myös siihen, miten löydät netistä tietoa.

Tässä joitain linkkejä, joista voi löytää apua lähteiden arviointiin
Luin sen netistä, onko se totta? Mannerheimin lastensuojeluliitto
Lähde esiin opetushallitus
Lukiodiplomin oppimateriaalista löydät paljon tietoa mediasta ja tehtäviä, joilla voit harjoittaa tiedon analysointia
 
Jos haluat käyttää tai jakaa eteen päin jotain netistä löytämääsi tekstiä, muista huomioida tekijänoikeudet. Niistä löydät tietoa Tekijänoikeudet-linkin alta.

Mainonta

Netissä mainostetaan paljon. Joskus mainokset on aseteltu nettisivuilla niin, että ne sekoittuvat muuhun sisältöön. Kun nettiä käyttää enemmän, harjaantuu erottamaan mainokset muun sisällön joukosta. Usein etenkin ulkomaisilla sivustoilla saattaa silmien eteen ponnahtaa joku laatikko, jossa sanotaan, että "sinulle on viestejä" tai muuten houkutellaan klikkaamaan. Sellaiset kannattaa sulkea.
 
Bannerit ovat laatikoita sivujen reunustoilla tai keskellä, niissä voi olla tekstiä, kuvia tai liikkuvaa kuvaa
 
Videomainokset ovat tavanomaisia esimerkiksi YouTubessa. Videomainokset ilmestyvät automaattisesit tai ne voi klikata auki
 
Mainospelit on rakennettu jonkin tuotteen ympärille. Ne ovat pelejä, joissa tuotemerkki on tiiviisti mukana
 
Pop-up-mainokset ponnahtavat eri tilanteissa. Ne voi sulkea ruksista
 
Sponsorimainokset eli esillä olevat logot kertovat, mitä tahoja on ollut rahoittamassa kyseistä sivustoa tai toimintaa, jota siinä esitellään.
 
Tuotesijoittelu on mainonnan tapa, jota voi olla hankala hahmottaa. Esimerkiksi joku tieteelliseltä vaikuttava artikkeli saattaakin olla jonkun tuotteen mainos. Sen huomaa siitä, että tuote on näkyvästi esillä artikkelissa. Tuotesijoittelua on myös se, jos jossain elokuvassa tai videossa näkyy jokin tuotemerkki. Eli jos vaikkapa siinä esiintyvät henkilöt käyttävät jotain laitetta, jonka logo näkyy katsojalle selvästi.
 

 

Häiritsevät sisällöt

Netissä voi tahtomattaankin törmätä kuviin, videoihin tai kirjoituksiin, jotka ovat ahdistavia. Silloin kannattaa vaihtaa sivua ja kertoa jollekulle aikuiselle siitä, jottei jää yksin ahdistuksen valtaan. Älä koskaan näytä tai jaa kavereillesi sellaista, mikä on pelottavaa tai ahdistavaa.
 
Kaupoissakin törmää lööppeihin, joissa kerrotaan vakavia uutisia. Niistä olisi hyvä aina jutella jonkun aikuisen kanssa. Ja kannattaa muistaa, että vaikka maailmassa välillä tapahtuu kamaliakin asioita, se on kuitenkin hyvin poikkeuksellista. Lehdet ja muu media nostavat ikäviä tapauksia esiin ja välillä korostavatkin niitä, jotta saisivat ihmisten huomiota. Uutisointia kannattaa siis pohtia myös kriittisesti, onko kyseessä koko totuus? Kenen näkökulmasta uutinen esitetään?
 
Jos vastaan tulee jotain laitonta, siitä voi ilmoittaa nettipoliisille tai tänne.
 
Netinkäyttöön liittyvistä asioista voi keskustella myös täällä Settinetin keskustelupalstalla.
 
 

 
Tekstissä olevien linkkien lisäksi lähteenä käytetty:
http://www.mediataitokoulu.fi/pikselimainoksia.pdf
http://www.tietosuoja.fi

Uutiset & Tiedotteet

RSS-Uutiset

Settinetti somessa